Mitä on kyberavaruus?

Minkälainen on kyberavaruus?

Kyberavaruudeksi sanotaan kaikkien tietokoneiden ja niiden välityksellä saatavien yhteyksien muodostamaa virtuaalista ulottuvuutta. Monien ihmisten mielessä onkin viime vuosina herännyt kysymyksiä siitä, onko kyberavaruus ollenkaan totta, minkälainen tila se itse asiassa on ja ennen kaikkea, voiko siitä olla uhkaa nykyään eläville ihmisille? Tutustutaanpa hieman asiaan.

Kultaisella 1960-luvulla tai avaruussukkuloiden ja mikroaaltouunien vallankumoukseen johtaneella 1980-luvulla ei kukaan vielä tuntenut käsitettä kyberavaruus. Kyberavaruudesta alettiin vakavasti ensimmäisen kerran puhua vasta uudella vuosituhannella, eli 2000-luvun alkuvuosina.

Muistaako kukaan maskottia nimeltä Twipsy, joka valittiin vuoden 2000 Hannoverin maailmannäyttelyn viralliseksi maskotiksi? Twipsy-hamosta tehtiin myös tv-sarja, joka kertoi tästä kyberavaruudessa asuvasta hahmosta ja ihmisestä nimeltä Nick. Hahmot tutustuivat toisiinsa uudessa tilassa nimeltään kyberavaruus.

Nykyään jo useampi henkilö on kuullut kyberavaruudesta – tilasta, jossa voi liikkua vain virtuaalisesti tietokoneohjelmien avulla, mutta ei milloinkaan niin kuin maassa, eli fyysisesti.

Kyberavaruus käsitteenä

Olemme oppineet, että kyberavaruus on virtuaalinen tila, jossa normaali internetin käyttäjä voi mukavasti seikkailla kyberavaruutta tarkoittavassa tilassa milloin vain muun muassa selaimen avulla.

Tietokoneiden ja uuden vuosituhannen aikakaudella kyberavaruus laajenee alkuperäisestä merkityksestään aina vain enemmän, kun tietokoneverkkoja ja useita tietokoneita liitetään päivittäin toisiinsa kaikkialla maailmassa. Käytännössä kenen tahansa käyttäjän tietokone voidaan kaapata ja asentaa siihen minkälainen vakoiluohjelma tahansa. Onko kyberavaruudesta sitten hyötyä yksittäiselle tietokoneen käyttäjälle ja voiko se auttaa henkilöä, joka tekee päivittäin työtä tietokoneiden avulla?

Kyberavaruudesta pelätään olevan sekä hyötyä että haittaa pitkällä tähtäimellä, sillä kybertodellisuus osaa yhdistää taitavasti toden sekä epätoden kaikesta sähköisestä informaatiosta. Sähköinen informaatio puolestaan pitää liittää nykyiseen, todelliseen maailmaan kahden eri vaihtoehdon avulla. Vaihtoehdot ovat joko yksisuuntainen valinta, eli vaikkapa televisio tai kaksisuuntainen, kuten tietokoneiden ja puhelimien porttien avulla matkaaminen suoraan kybermaailmaan.

.

Kyberavaruus ja kyberturvallisuus

Kyberavaruus ja sen monet mahdollisuudet aikaansaavat monissa ihmisissä pelon tunteita. Julkisissa keskusteluissa nousee esiin usein ymmärettävästi kyberturvallisuus, jossa pieni, mutta maailmalla hyvin tunnettu Suomi on aivan kärkimaita. Suomea koskevat ikävimmät uhat tällä hetkellä ovat viime vuosina lisääntynyt yritysvakoilu ja erilaiset huijauskampanjat.

Suomessa kyberturvallisuudesta vastaavat muun muassa suojelupoliisi, keskusrikospoliisi ja puolustusvoimat. Suomessa valtio koordinoi mahdollisia tulevia kyberuhkia hyvissä ajoin etukäteen, ennen kuin ollaankin jo tilanteessa, jolloin mahdollisia kyberuhkia ei voida enää pysäyttää.

Kyberavaruus ja sen olemassaolo kiehtovat kaiken ikäisiä vauvasta työikäiseen ja mummoon sekä vaariin asti. Kyberavaruutta voi itse havainnollistaa vaikkapa värikkäiden valotikkujen avulla. Sillä, tiedäthän, että sitä mitä ei ole olemassa, ei myöskään voi nähdä. Vai voiko sittenkin? Valotikut ovat pitkään olleet hyvä turvallisuustekijä esimerkiksi sukeltajien keskuudessa. Nykyään kuka tahansa voi järjestää hienot bileet tai ottaa vaikkapa discoon mukaansa itsevalaisevan tyylikkään rannerenkaan. Pimeässä hohtavat ja itse valaisevat hämmästyttävät valotikut myy verkossa Partyking.

Kyberturvallisuus käytännössä

Kyberturvallisuusjohtaja tekee työtään liikenneministeriössä kyberturvallisuusohjelman ja sen täytäntöönpanon parissa. Ohjelma tekee työtä kaikkien yhteisen turvallisuuden parantamiseksi, jossa mukana ovat elinkeinoelämä, viranomaiset, tavalliset kansalaiset ja järjestöt. Ohjelman tuloksia voidaan tarkkailla lähitulevaisuudessa, mutta tärkeintä on, että kaikki yritykset työnkuvasta riippumatta varautuvat ajoissa niin koti- kuin ulkomailta tulevaan mahdolliseen yritysvakoiluun.

Kuten yllä mainittiin, suurimmat Suomea koskevat kyberuhat ovat jo pitkään muualla maailmassa esiintyneet huijauskampanjat, palvelunestohyökkäykset sekä yritysvakoilu. Suomi ei ole enää siis mikään lintukoto turvallisuuden suhteen ja erityisesti tulilinjalla ovat korkean teknologian parissa työskentelevät yritykset. Yritysvakoilun kohteeksi voivat joutua kaikenkokoiset yritykset, niin pienet kuin suuretkin. Yritysvakoilua voi suorittaa mikä tahansa ennalta arvaamaton taho rikollisryhmien ja muiden valtioiden lisäksi.

Leave a Comment